Paperitehtaan sylinterihuollossa kaiken on mentävä kerralla putkeen

Silloin kun asiat menevät kuin elokuvissa, se käy näin. Kaukaan tehdas toimittaa sylinterit sovitusti huoltoon. Tehohydron ammattilaiset purkavat sylinterit, huoltavat ja uusivat tarvittavat osat. Sylinterit kasataan uudelleen, koeajetaan ja palautetaan tehtaalle juuri oikeassa aikaikkunassa.

UPM Kaukaan tehdas Lappeenrannassa on biometsäteollisuuden integraatti, joka valmistaa sellua, aikakauslehtipaperia, sahatavaraa, energiaa, biopolttoaineita, biokemikaaleja ja lääketeollisuuden tuotteita. Tehohydron asiakas Kaukaan tehdas on ollut pian 40 vuotta eli käytännössä yrityksen perustamisesta alkaen. Yhteistyö on kasvanut ja tiivistynyt jatkuvasti.

 

Huoltoseisokki edellyttää tarkkaan aikataulutettua täsmäpalvelua

Ison tehtaan huoltoseisokki on tarkkaan suunniteltu hanke. Kunnossapito-operaatioon osallistuu monia toimijoita ja lukematon määrä sekä omia että yhteistyökumppanien työntekijöitä. Kun tuotantolinjat pysäytetään yhtä aikaa, aikataulutus on tärkeää tehdä hyvin. Näin työaikaa ei pala missään kohtaa odotteluun ja kaikki huollot saadaan tehtyä ajallaan.

Tehohydrolle Kaukaan tehtaan huoltoseisokki tarkoittaa, että korjaus- ja huoltopalveluihin varataan oikea määrä työntekijöitä ja ollaan valmiit myös venymään tarpeen mukaan. Asiat suunnitellaan etukäteen, varaudutaan varaosahankintaan ja kaikki työ dokumentoidaan.

”Tämä on täsmäpalvelua, joka täytyy onnistua hyvin tiukassa aikavälissä. Meidän huollosta valmistuvan osan aikataulu ei voi venyä, koska nosturin käyttöaikataulusta on varattu tehtaalla oma aika sylinterien kiinnitystä varten, sekä koneen käynnistysaikataulu on ennalta määritelty”, selvittää Tehohydron toimitusjohtaja Teemu Nurmi.

Koska tehtaan seisokki kestää vain muutaman päivän, tämä vaatii huippuunsa viritettyä osaamista myös kumppanilta. Varalla on oltava myös B-suunnitelma, jos huoltoon tulevista osista paljastuu yllätyksiä, joiden korjaaminen vie aikaa odotettua enemmän. Huollettavat osat saattavat olla tehtaalle kustomoituja kappaleita, jolloin niihin ei välttämättä löydy valmiita varaosia tehtaan varastosta tai valmistajan hyllystä, vaan ne on tehtävä itse.

”Tiedonvaihto on tärkeää. Tarkkaan aikataulutetussa huoltotyössä on oltava toistuvasti yhteyksissä asiakkaaseen. Näin asiakas tietää, että se saa osat takaisin ajallaan tai pystyy muokkaamaan omaa aikatauluaan, jos osia ei syystä tai toisesta saada huollettua ajoissa”, toteaa Tehohydron korjaamotyönjohtaja Antti Kojo.

Useiden varaosien toimitusajat ovat viime aikoina karanneet pitkiksi. Teemu Nurmen mukaan niihin on tullut koronan aikana monin paikoin viikkoja jopa kuukausia lisää. Vaikka korjaaminen tulisi uuttaa osaa kalliimmaksi, se saattaa olla usein taloudellisempi ratkaisu. Tuotantolaitosta ei ole varaa seisottaa 12 viikkoa odottamassa puuttuvaa varaosaa.

Teemu Nurmi jakaa kiitosta Tehohydron alihankintaketjussa olevalle koneistamolle, joka on usein kultaakin kalliimmassa roolissa, kun siellä pystytään valmistamaan tarvittavat varaosat rikkoutuneiden tilalle. ”Tässä projektissa mielenkiintoista oli, että ongelmista huolimatta pysyttiin aikataulussa. Ketju toimi odotelulla tavalla, vaikka projekti osoittautui alkusuunnitelmia isommaksi.”

 

Yhteistyötä kehitetään ilman turhia raja-aitoja

Kaukaan paperitehtaan kunnossapitovastaavalla Santtu Parkkosella on vain myönteistä kerrottavaa Tehohydron toiminnasta. Yhteistyö on toiminut ja luottamus tutun kumppanin osaamiseen tuo mielenrauhaa. Oli kyse suunnitellusta ja aikataulukriittisestä työstä tehtaan seisokin aikana tai odottamattomasta viankorjauksesta, Tehohydrolta on Parkkosen mukaan löytynyt asiantunteva apu nopeasti.

”Tehohydron toiminta on asiakaskeskeistä, joustavaa ja henkilökunta ammattitaitoista. Se helpottaa omaa työtä, kun voimme katsoa yhdessä kokonaisuuden, jonka jälkeen Tehohydro ottaa vastuun onnistumisesta ja työn dokumentaatiosta”, Parkkonen toteaa tyytyväisenä.

Antti Kojon mielestä se helpottaa tekemisestä huomattavasti, että Tehohydrolla tunnetaan pitkäaikaisen asiakkaan toimintatavat ja tehtaan käytännöt. Yhteistyötä on Kaukaan tehtaan kanssa onnistuttu kehittämään joustavasti ilman turhia raja-aitoja. Kun luottamus on hyvällä tasolla ja kokemusta kertynyt molemmin puolin, asioista voidaan puhua avoimesti.

 

Palvelu on ammattitaitoista ja aina lähellä

Tehohydro on huoltanut Kaukaan tehtaalla lähes kaikkia tuotannon aloja sellu- ja paperitehtaasta sahaan. Tuotantolaitos sijaitsee ihan vieressä, joten yhteistyö sujuu sitäkin kautta kuin tuttavien kesken. Naapurin koneista ja laitteista ollaan sopivalla tavalla jyvällä. Kun tietää, mistä kohtaa paperikonetta huoltoon tulevat komponentit ovat kotoisin, asioihin osaa varautua.

”Jos osat tulevat huoltoon haastavasta prosessinosasta, jossa on paljon kemikaalipohjaisia nesteitä, ne voivat olla ulkonäöltään kuin merenpohjasta nostettuja. Jos ne taas ovat prosessiolosuhteiltaan kuivemmassa paikassa, ne voivat olla kuin uusia päältä, mutta sisältä voi löytyä suuriakin vaurioita”, Tehohydron Teemu Nurmi kuvailee kokemuksia.

Vikaantumista pyritään tietysti välttämään viimeiseen saakka, sillä kriittisessä paikassa tapahtuva hydrauliikan öljyvuoto tulee kalliiksi. Koko paperirulla voi mennä pilalle tai vuoto voi aiheuttaa työtapaturmariskin. Huoltovälit on parhaimmillaan kuten tässäkin tapauksessa optimoitu asiakkaan toimesta, laitteiden oireilut pyritään havaitsemaan hyvissä ajoin ja reagoimaan ennen häiriötä. Tuotantokoneita ajetaan kuitenkin huipputehoilla. Raskaat kuormat ja vaativat olot kuluttavat hydrauliikan komponentteja, joten äkillisiä vikaantumisia ei voi koskaan täysin pois sulkea.

Teemu Nurmi korostaakin perusteellisen ja tarkan työn merkitystä. Ulkoapäin monen osan kuntoa on usein vaikea arvioida ja sisäisiä vuotoja ei heti huomaa. Tämän vuoksi säännöllinen huolto on tärkeää ja asennukset tehtävä äärimmäisellä huolella sekä ammattitaidolla.

Lisätietoja:
Teemu Nurmi
Toimitusjohtaja
040 717 3220
teemu.nurmi@tehohydro.fi