Asiakkuuspäällikkö Petteri Mononen: Tarjoamme asiakaslähtöistä palvelua

Tehohydro on kasvanut talven ja kevään aikana. Meille on tullut uusia ammattilaisia ja sen myötä osaamisemme on entistä laajempaa ja monipuolisempaa. Uutena asiakkuuspäällikkönä Petteri Mononen korostaa Tehohydron monipuolisuutta, asiakaslähtöistä palvelua ja ammattitaitoista henkilökuntaa.

— Tehohydrolla on tahtotila palvella asiakkaita asiakaslähtöisesti, monipuolisesti ja laadukkaasti. Meidän palvelumme on laajempaa kuin vain tavaran ja varaosien toimittamista. Meiltä saa sekä palvelua että asiantuntemusta, Mononen sanoo.

Mononen tuli Tehohydrolle vuonna 1984, oli välillä muualla töissä, ja palasi huhtikuun alussa tehohydrolaiseksi. Tehohydron toiminta on tällä välillä laajentunut. On saatu uusia asiakkaita, toimialue on kasvanut ja henkilökunnan määrä ja osaaminen on kasvanut vuosien myötä.

— Palvelemme entistä enemmän kokonaisvaltaisesti. Meiltä saa luonnollisesti tarvikkeet ja asennukset. Sen lisäksi pyrimme palvelemaan asiakkaita entistä monipuolisemmin. Tarjoamme valmiita ratkaisuja, modernisointeja, suunnittelupalvelua ja huoltokokonaisuuksia. Kaikki hydrauliikkaan ja pneumatiikkaan liittyvä löytyy saman katon alta, Mononen toteaa.

Hän vakuuttaa, että Tehohydrolla on myös Kaakkois-Suomen parhaat materiaali- ja varaosavarastot — ja jos jotain ei varastossa ole, se hankitaan nopeasti.

— Asiakkaan tarpeiden mukaan, asiakaslähtöisesti. Sen eteen teemme töitä, Mononen sanoo.

 

 

Tästä voit ladata uusimman henkilökuntaesiteemme